Senegal 14.4.-29.4.2009 (päiväkirjasta)

Tänään astuin sisään meidän uuteen ”Centeriin” ja olin mykistynyt. En ainoastaan kauniista ja käytännöllisestä sisustuksesta, mutta myös valtavasta energia-määrästä, joka vastaani tulvahti heti ovella. Alakertaan oli rakennettu ehkä hienoin Senegalissa näkemäni cyber, jossa lähikoulun nuoria netissä. Toimistohuoneemme oli pelkistetyn tyylikäs (olin odottanut jotain järkyttävän mahtipontista tyylittömyyttä!). Vieressä oli ryhmähuone. Yläkerran terassilla nuoret RIACilaiset vetivät harjoitusta uusille asiakkaille.

Olin lentää pyllylleni kun sain tietää, että vain kuukausi lähtöni jälkeen, siis siitä hetkestä, kun tilaa vielä kunnostettiin, maalattiin ja kontti purettiin, oltiin jo aloitettu asiakastyö! Yhteistyö oli käynnistetty psykiatrisen sairaalan kanssa vajaassa kuukaudessa! Ja se uskomaton energia, läheisyys ja intensiteetti, millä RIACin nuoret tekivät työtä heille ennestään tuntemattomien ihmisten (osittain hyvinkin sekopäisten) kanssa oli jotain aivan käsittämätöntä.

Kysyin itseltäni moneen kertaan mihin meitä Suomessa niin pitkään koulutetaan, kun täällä he ikään kuin itsestään tekevät kaiken niin kuin pitääkin ja usein vielä paremmin ja luontevammin. Me yritämme kouluttaa päihdetyön ammattilaisia Suomessa samaan lähestymistapaan jota nämä ihmiset täällä toteuttavat jo lähtökohtaisesti kuin itsestään!