Siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran vuonna 1995 saavuin Afrikan mantereelle olen tiennyt, että tulen palaamaan. Ensimmäisen matkani kohde oli Sambia, vierailu Lusakassa työskentelevän ystäväni luona. Sen matkan jälkeen olen palannut Afrikkaan yhä uudestaan, matkustellut eri maissa, saapunut eri syistä. Koko ajan olen tiennyt, että eräänä päivänä löydän paikkani Afrikan mantereen jostakin kolkasta. En vain tiennyt mistä. Olen odottanut merkkiä, oikeata hetkeä.
Kun vihdoin ensimmäistä kertaa vuonna 2005 saavuin Senegaliin tunsin, että tämä olisi se maa, johon voisin asettua. Palasin vuoden 2006 lopussa. Olin uuvuksissa työpaineiden takia, ajan perässä ryntäilemiseen. Halusin ajan pysähtyvän. Tiesin sen olevan mahdollista vain Afrikassa, jossa aika muuttaa muotoaan. Se ikään kuin lakkaa olemasta. Ja toisaalta sitä riittää juuri siihen, mihin sitä tarvitsee. Se ikään kuin syntyy toiminnasta ja pysähtyy liikkeen loputtua, jää odottamaan. Se ei ohjaa ihmistä, vaan ihminen toiminnallaan ohjaa aikaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti