Torstai 16.4.2009 (päiväkirjasta)

Aloitin henkilökunnan perehdytyksen huumetyöhön. Esittelin aluksi meidän yhdistyksen toimintaa ja sitten kerroin huumetaloudesta globaalista näkökulmasta käsin. Tämän jälkeen tarkastelimme eri päihteitä ja niiden vaikutuksia. Koetin keskittyä erityisesti niihin huumeisiin, joita tietämäni mukaan löytyy Senegalista.

Perjantai oli Hannan päivä kouluttaa RIAClaisia. Hän puhui promoista, esitteli mainoselokuvia ja tietoiskuja ja kertoi, mikä tekee hyvästä tietoiskusta katsojiin vetoavan. Porukka oli tosi innostunutta. Mainokset oli hyvin valittu ja Hanna sai kovasti kiitosta osakseen. Samalla kävi selväksi, mikä toimii esimerkiksi huumetiedotuksessa kun sellaista aineistoa on tarve koota esitystä varten.

Lauantain koko päivän vedettiin Antonian kanssa toiminnallista koulutusta. Ensin käytiin läpi torstain teemoja, oliko jotain jäänyt epäselväksi, ja kuultiin nuorten omia kokemuksista.

Sitten nousimme ylös terassille, jakauduimme ryhmiin ja teimme yhteistoiminta- ja luottamusharjoitteita koko loppupäivän. Päivä oli aivan ihanan rentouttava ja meillä kaikilla oli niiiiin mukavaa...

Senegal 14.4.-29.4.2009 (päiväkirjasta)

Tänään astuin sisään meidän uuteen ”Centeriin” ja olin mykistynyt. En ainoastaan kauniista ja käytännöllisestä sisustuksesta, mutta myös valtavasta energia-määrästä, joka vastaani tulvahti heti ovella. Alakertaan oli rakennettu ehkä hienoin Senegalissa näkemäni cyber, jossa lähikoulun nuoria netissä. Toimistohuoneemme oli pelkistetyn tyylikäs (olin odottanut jotain järkyttävän mahtipontista tyylittömyyttä!). Vieressä oli ryhmähuone. Yläkerran terassilla nuoret RIACilaiset vetivät harjoitusta uusille asiakkaille.

Olin lentää pyllylleni kun sain tietää, että vain kuukausi lähtöni jälkeen, siis siitä hetkestä, kun tilaa vielä kunnostettiin, maalattiin ja kontti purettiin, oltiin jo aloitettu asiakastyö! Yhteistyö oli käynnistetty psykiatrisen sairaalan kanssa vajaassa kuukaudessa! Ja se uskomaton energia, läheisyys ja intensiteetti, millä RIACin nuoret tekivät työtä heille ennestään tuntemattomien ihmisten (osittain hyvinkin sekopäisten) kanssa oli jotain aivan käsittämätöntä.

Kysyin itseltäni moneen kertaan mihin meitä Suomessa niin pitkään koulutetaan, kun täällä he ikään kuin itsestään tekevät kaiken niin kuin pitääkin ja usein vielä paremmin ja luontevammin. Me yritämme kouluttaa päihdetyön ammattilaisia Suomessa samaan lähestymistapaan jota nämä ihmiset täällä toteuttavat jo lähtökohtaisesti kuin itsestään!

Rufisque 4.3.2008

Yhä enemmän hämmennyn täkäläisten asioiden toimivuudesta. Naisvankila Rufisquessa näytti lähes inhimilliseltä. Tosin en käynyt selleissä, mutta vankilan naisjohtaja oli mukava, fiksu ihminen. Naiset lähes kaikki tuomittuna huumeiden salakuljetuksesta. Eivät kuulemma ole itse käyttäjiä. Mielessäni heräsi ajatus, että voisimme tehdä työtä myös näiden naisten keskuudessa, tulevathan he köyhistä oloista ja salakuljetus usein ainoa keino ansaita elatuksensa. Helppoja saaliita roistoille. Hehän ovat selviä huumekaupan uhreja. Jos he saisivat peruskoulutusta ammattiin heillä olisi ainakin mahdollisuus valintaan. He voisivat olla meidän toinen kohderyhmämme varsinaisten käyttäjien lisäksi.

Johtajatar näytti suopealta ajatukselle. Hän kertoi, että neljä vartijaa on koulutettu käsityöohjaajiksi ja että naisille opetetaan tekstiilityötä, ryijyjen tekemistä, kudontaa. Nyt ompelukoneet ovat kuitenkin rikki ja resurssit vähissä..

Siinä aulassa odotellessamme naisvartijat naureskelivat rennosti keskenään, yksi osti sandaalit sisään tulleelta myyjältä. He olivat kauniita univormuissaan, baskereissaan. Rufisque näyttäytyi ensimmäistä kertaa viehättävänä, rauhallisena pikkukaupunkina.

Kuljin sen katuja, suurta, joka suuntaan levittäytyvää pikkukauppojen sokkeloa, toria, joka sulkeutuu sisäänpäin ja avautuu ulospäin ja jonka rajoja ei voi kunnolla määritellä, vain tuntea. Ostin sandaalit, kaksi tyynyä, kolme juomalasia. Kuljin tyynyt kainalossa nettikahvilaan, jota kukaan Suomesta vasta tullut ei tunnistaisi nettikahvilaksi. Kaikki kuitenkin toimii täydellisesti. Kuten myös julkinen liikenne, jota ei ensi näkemältä uskoisi niin järjestäytyneeksi kuin mitä se todellisuudessa on.

Täyttä työtä 17.2. -3.3.2009

Touré tehnyt paljon töitä hankkeen eteen. Tilat katsottu, tili avattu, sosiaalityöntekijä löydetty ja minun tuloani muutenkin valmisteltu. Maison de Justicessa kaikki ennallaan, ihmiset paikalla, Ibu, Omar ja koko RIAC ryhmä. Kuin kotiin tulisi.

Kävimme läpi budjettia, käänsimme sen ranskaksi, jotta Touré ymmärtäisi paremmin meidän logiikkaamme, siis miksi haluan mitäkin kulukohtaa seurata jne. Budjetin seikkaperäinen läpikäyminen oli välttämätöntä myös siksi, että Touré sen pohjalta pystyisi ylläpitämään kirjanpitoa niin, että se vastaisi meidän tarpeitamme ja voisimme paremmin ymmärtää budjettiseurantaa puolin ja toisin. Ja jälleen kerran meidän yhteistyömme sujui loistavasti. Touré ymmärtää minua puolesta sanasta ja lukee ajatuksiani, minkä jälkeen hän pukee ne sanoiksi ja tarkistaa, onko ymmärtänyt oikein. Ja sen jälkeen vielä hiomme ajatusta kunnes ei ole epäilystäkään siitä, että olemme täydellisessä yhteisymmärryksen tilassa.

Kun Ronna oli tullut, teimme tiedotussuunnitelman. Keitä meidän olisi tavattava tämän vierailumme aikana, keitä voivat tavata meidän poissa ollessa, mitä pitää tehdä ennen huhtikuuta kun palaamme kouluttamaan. Sovimme, mitä tahoja meidän tulisi ottaa koulutukseen mukaan, keille riittää vain muutaman päivän perehdytys ja keiden on oltava läsnä koko koulutuksen keston ajan.

Sovimme myös, että pidämme tiedotustilaisuuden, keitä sinne kutsumme ja sovimme myös paikat, missä mikäkin tilaisuus pidetään: Tiedotustilaisuus Maison de Justicen isossa salissa, koulutus meidän uusissa tiloissa jne. Hannasta oli paljon iloa PR-suunnitelmaa tehtäessä.

Senegal 17.2. -3.3.2009

Saimme rahat projektin esivalmisteluun aluksi yhdeksi vuodeksi. Ministeriössä haluttiin katsoa miten saamme kasaan yhteistyökuvion ja paikalliset osapuolet sitoutumaan hankkeen toteutukseen. Olivat epäileväisiä yhdistyksemme kyvystä tehdä kehitysyhteistyötä kun ei meillä ole siitä aiempaa kokemusta.

Eivät tunne minua. Eivät voi tietää, että onnistun aina siinä, mihin tosissani ryhdyn. Ja tässä hankkeessa jos missä olen tosissani. Tämä on minun tulevaisuuteni, elämäni, mahdollisuuteni muuttaa kerralla koko olemiseni muoto, luoda tyhjästä uutta – siis juuri sitä, mikä on ominta aluettani, missä olen parhaimmillani.

Jo nyt olemme allekirjoittaneet pöytäkirjan OHT:n, Maison de Justicen koordinointikomitean ja oikeusministeriön edustajan kesken toiminnan käynnistämisestä. Tavoitteenamme on käynnistää toiminta vielä tämän vuoden aikana, aloittaa yhteistyö vankiloiden ja psykiatrisen sairaalan kanssa, saada kokoon ryhmä nuoria ja käynnistää work shopit yhteistyössä RIACin kanssa.

Päiväkirjastani 2.3.2008

Siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran vuonna 1995 saavuin Afrikan mantereelle olen tiennyt, että tulen palaamaan. Ensimmäisen matkani kohde oli Sambia, vierailu Lusakassa työskentelevän ystäväni luona. Sen matkan jälkeen olen palannut Afrikkaan yhä uudestaan, matkustellut eri maissa, saapunut eri syistä. Koko ajan olen tiennyt, että eräänä päivänä löydän paikkani Afrikan mantereen jostakin kolkasta. En vain tiennyt mistä. Olen odottanut merkkiä, oikeata hetkeä.

Kun vihdoin ensimmäistä kertaa vuonna 2005 saavuin Senegaliin tunsin, että tämä olisi se maa, johon voisin asettua. Palasin vuoden 2006 lopussa. Olin uuvuksissa työpaineiden takia, ajan perässä ryntäilemiseen. Halusin ajan pysähtyvän. Tiesin sen olevan mahdollista vain Afrikassa, jossa aika muuttaa muotoaan. Se ikään kuin lakkaa olemasta. Ja toisaalta sitä riittää juuri siihen, mihin sitä tarvitsee. Se ikään kuin syntyy toiminnasta ja pysähtyy liikkeen loputtua, jää odottamaan. Se ei ohjaa ihmistä, vaan ihminen toiminnallaan ohjaa aikaa.

Päiväkirjastani 2.3.2008

Vatsaani kouristaa, sydämeni on pakahtumaisillaan onnesta. Lapset leikkivät ranta-aallokossa, heitä hieman vanhemmat pelaamassa jalkapalloa hiekkarannalla. Ihmisten, tuulen, lintujen ja meren äänet tulvivat sisään avoimista terassinovista. Saharan hiekoilta puhaltavan Harmattan-tuulen mukanaan kuljettama usva leijuu ilmassa, haalistaa värit, pehmentää horisontin sameaksi, muuttaa auringon hiukan lempeämmäksi. Kalastajat pitävät vapaapäivää. On sunnuntai ja keskipäivä Petit Mbaon kylässä, Dakarissa, Senegalissa.