Tanneber

Perjantai-iltana Bargnyssa Tanneber-illassa. Minä olin tuon kokenut jo ennenkin, mutta kollegalleni Mia-Marisalle sekä Lauralle, joka on vastikään tullut Senegaliin tekemään produktiota eräässä koulussa, tämä oli ensimmäinen kerta. Kokemus, jota he eivät tule unohtamaan!

Satoja ihmisiä kerääntyneenä yhteen tanssimaan ja kuuntelemaan rummutusta. Oli ystäväni Baye Diallon veljen tyttären kastajaispäivän aatto. Kello tuli 23 kun saavuimme paikalla. Orkesteri vasta lämmitteli. Pian ilmassa kaikuivat sabarin rytmit ja naiset toinen toisensa jälkeen hyppäsivät tanssimaan. Kun yksi oli tehnyt oman yhden minuutin pyrähdyksensä, oli toisen vuoro. Joskus heitä oli kaksikin tanssimassa yhtä aikaa.

Sitten tulivat muut viihdyttäjät, tanssivat koomikot sekä ammattitanssijoiden ryhmät. Sitä ilon määrää on vaikea kuvata. Samoin energiaa, pyörrettä, jota kutsutaan sabariksi. Vasta klo 2 aamuyöstä havahduin, juhlat jatkuivat yhä.

Lokakuu Senegalissa

Paluu Senegaliin kuumimpaan mahdolliseen aikaan. Tuulettimesta on tullut rakkain ystävä jota ilman ei voisi kuvitella viettävänsä päivä - eikä etenkään öitä! Vähitellen tähän kuumuuteen tosin alkaa tottua, ei jaksa enää välittää siitä, että iho ja vaatteet ovat läpimärkiä hiestä. Kosteusprosentti taitaa olla 95% luokkaa.

Tulin jo pari viikkoa sitten, mutta nettiliittymän kanssa on ollut sen verran ongelmia, etten ole oikein päässyt verkkoon koko tänä aikana. Sonatel on osoittautunut todella kehnoksi palveluntarjoajaksi. Siksi sanoin liittymän irti ja vaihdoin mokkulaan, mutta kävikin ilmi, ettei se toimi oikein kunnolla täällä Petit Mbaossa, jossa on kenttäongelmia myös puhelinverkossa. Yhteys on hidas ja katkeilee vähän väliä. Nyt, kun se kerrankin toimii, päätin hieman päästää höyryjä ja valittaa surkeaa elämääni.

Petit Mbaon rannalla samat pelit ja treenit jatkuvat päivästä toiseen. Miehet hyppivät takaperin kyykkysiltään +35 asteen helteessä. Vamistautuvat pian alkavaan, jokailtaiseen futismatsiin. Lapset uivat. Joku pesee hevostaan meressä. Elämä jatkuu yhtä energisenä kuin aina ennenkin.

Juhlia ja tapaamisia

Toiseksi viimeinen päivä Senegalissa tällä matkalla. Käytän päivän lorvailuun Petit Mbaossa tekemättä mitään tärkeää. Onhan tämä myös viimeisiä päivä lämmössä, vähään aikaan. Tosin lämpöä täällä on vain päivisin, illat ja yöt tosi viileitä. Veikkaan 17-18 astetta, vaikkei mittaria olekaan. Kova tuuli tekee viileydestä entistä kylmemmän.

Tänään rauhallista, suuri osa ihmisistä valmistelevat tulevaa suurta tapahtumaa, profeetta Muhammedin syntymän kunniaksi vietettävää Maoud-juhlaa. Se kuuluu islamin tidianistiseen perinteeseen, jota Marabou Elage Malickin seuraajat kunnioittavat. Kun tulin Senegaliin tammikuun lopulla, oltiin juuri viettämässä mouridismin suurta juhlaa Grande Magalia Touban kaupungissa. Täällä näitä juhlia riittää.

Eilen vielä erinomaisen onnistunut tapaaminen Thiaroyen psykiatrisessa sairaalassa johtavan lääkärin dr. Aida Syllan kanssa. He ovat olleet kovin tyytyväisiä yhteistyöhön ja haluaisivatkin nyt avata tontillaan kuntoutus- vieroitusklinikan. Dr. Sylla on jo puhunut asiasta terveysministeriössä ja toivoo kovasti, että me voisimme olla hankkeessa mukana. Enää puuttuu huumevieroitukseen erikoistunut kumppani...

Myös Diamaguene Sicap Mbaon kaupunginjohtaja Mme Khady Bân tapasin torstaina. Juttelimme Senegalin istuvan presidentin Abdoulaye Waden ja Brasilian entisen presidentin Lulan TV-kinastelusta, joka koski Dakarissa meneillään olevan Maailman sosiaalifoorumin merkitystä. Jälleen naureskeltiin 84-vuotiaan presidentin vanhuudenhöperyyttä ja vaikeutta luopua vallasta. Kaikki siis ennallaan. Mme Bâ pyysi lähettämään paljon terveisiä kaikille tutuilleen Suomeen!

Kaiken kaikkiaan nämä kolme viikkoa olleet todella antoisia. Töitä on tehty ja tuloksia saatu aikaiseksi, mutta olen myös pitänyt huolta omasta hyvinvoinnistani. Eilen vielä viimeinen juhla lähtöni kunniaksi keskuksessamme ja nyt vielä tämä viimeinen tämän matkan blogi. Näkemisiin ensi kerralla!

Lakkoja ja patonkia

On ainakin kaksi asiaa, jotka senegalilaiset ovat varauksetta omaksuneet ranskalaisilta: lakkoilun ja patongit. Vaikka kumpaisenkin terveysvaikutukset ovat kyseenalaisia, ne ovat täkäläisille lähes elinehto. Tuoreet patongit tulevat kauppoihin kaksi kertaa päivässä, aamuin ja illoin. Rapeat kuoret kätkevät sisäänsä lähinnä ilmavaa hötöä.

Patonkien hinta nousi vuosi sitten - kuten olivat nousseet monien muidenkin elintarvikkeiden jo aiemmin. Mutta patongit olivat eri asia. Niiden vuoksi oltiin valmiita lähes nousemaan kapinaan. Ihmiset olivat järkyttyneitä, olihan patonki heidän jokapäiväinen leipänsä! En ehtinyt tuolloin näkemään, minkälaisille barrikadeille silloin noustiin, sillä palasin Suomeen ennen kuin tuumasta oli ehditty toimeen.

Eräänä aamuna Aruna, joka toimittaa minut autolla töihin ja töistä kotiin, kertoi kuinka kaikki Petit Mbaon ja Grand Mbaon clandeau kuskit (paikallistaksit, joilla pääsee kylistä päätielle) menivät eräänä päivänä lakkoon. Ja huonostihan siinä kävi, kehitystä kun ei voi miesvoimin pysäyttää.

Olemme nimittäin saaneet tänne Mbaoon oman bussilinjan. Bussi numero 44 kulkee nykyään Grand Mbaosta Petit Mbaon kautta Route Nationalia Ngoriin. Kaiken lisäksi matka perille saakka maksaa vain 250 FCFAa, eli tulee halvemmaksi kuin jos ottaisi ensin kyydin clandeaulla Route Nationalin risteykseen ja sieltä Car Rapidella kaupunkiin. Ja kaikin puolin mukavampaa - ainakin jos onnistuu saamaan istumapaikan.

Mutta tietenkään Clandeau kuskit eivät olleet niihin yhtä ihastuneita kuin Mbaon asukkaat, kun heidän asiakkaansa hupenivat upouusiin busseihin. Niin he päättivät mennä lakkoon. Mutta se ei riittänyt, he innostuivat kaatamaan ja polttamaan yhden ohi ajaneen bussin - tietysti tyhjennettyään sen ensin matkustajista. Minkä seurauksena lähes 20 kuskia istui pari kuukautta pidätyssellissä. Sen pituinen oli sen lakon tarina.

Viikonloppu ja Village Pilote

Tänään ei juurikaan tuule. Se tarkoittaa sitä, että pöly lentää vähemmän ja nenä ei ole niin tukossa. Toisaalta päivästä tulee sitäkin kuumempi. Olen jopa joutunut pitämään voita jääkaapissa viime päivinä! Pöly tunkee täällä joka paikkaan. Mitä tahansa menee ostamaan, tyynyjä, tuoleja, kattiloita, niin kaiken peittää muutaman millin pölykerros, joka on pestävä pois ennen kuin ostosta pääsee kunnolla kotona tutkimaan. Juuri nyt tuuli käy pääasiassa idästä tai kaakosta, mikä tarkoittaa joka aamuista pölykerrosta keittiön työpöydällä. Onneksi meri on vieressä.

Eilen kävimme Tourén kanssa tutustumassa Village Pilote -projektiin, josta ystäväni Cherif Ndiaye on puhunut jo vuosia ja jossa hän työskentelee.

Tämä katulasten yhteiskuntaan integroimishanke on toiminut jo 18 vuoden ajan!
Meillä on heiltä paljon oppimista. Myös yhteistyö tietysti kiinnostaa - tekeväthän he töitä juuri sen kohderyhmän kanssa, joka meidän tulisi myös tavoittaa.

He ovat rakentaneet kauniin ja toimivan kuntoutuskeskuksen "erämaan" keskelle, kuin keitaan!





Siellä on kuntoutuksessa parikymmentä nuorta, jotka paitsi rakentavat itse keskusta, tekevät tiilejä, kasvattavat vihanneksia ja hedelmiä, keräävät satoa, kuivaavat sen, kompostoivat jätteensä, myös käyvät koulua ja oppivat sosiaalisia taitoja, joita tarvitsevat palatessaan työelämään. Aivan mahtava paikka!

Teki kyllävähän tiukkaa, kun päivä oli kuuma eikä yöunta juurikaan takana. Olin lauantaina koko päivän Dakarissa. Ensin sabar-tanssitunti Yoffissa, sitten Sandangan markkinoilla keskustassa, Ranskan kulttuurikeskuksessa syömässä ja leffassa ja vielä illalla (yöllä, koska täällä kaikki keikat alkavat vasta puoliltaöin) Just for you -klubilla, jossa esiintyi Meissa Niang Suomesta - monien muiden laulajien lisäksi.

Mutta nyt olen taas täydessä iskussa 11 tunnin yöunien jälkeen...

Dakar pimeänä 4.2.2011

Koko Dakar ihan pimeänä! Ei näy mitään muuta kuin mustaa. Olen täältä terassilta tottunut iltaisin katselemaan lahden takaa häämöttäviä Dakarin valoja, kuten kuvassa. Nyt meidän pikku Petit Mbao tuntuu olevan ainoa maanpäällinen kolkka, jonne ovat valot vielä unohtuneet päälle.

Nämä sähkökatkot tulevat yhä useammin ja jatkuvat yhä pidempään. Tällä viikolla ainakin kolmena päivänä sähköt olivat poikki koko päivän. En ymmärrä, miten ihmiset täällä pystyvät työskentelemään!

Mutta tällä alueella missä asun, Petit Mbaossa, Grand Mbaossa ja Sipressissä, katkoksia ei ole juuri koskaan! Mutta kukaan ei oikein osaa kertoa miksi. Erilaisia huhuja kyllä liikku, että tämä olisi mukamas "residential area" tai että Senegalin tärkein tuotantolaitos, öljynjalostamo, sijaitsee samassa sähköverkossa. Sama se, joka tapauksessa on mukavaa, että täällä ainakin toimii myös nettiyhteys koko ajan.

Nyt alakertaan lautafutista pelaamaan. Se on ollut minun ja Batskun (Bator) perjantai-iltojen suurin huvi viime aikoina!

Mbaon kalastajat

Kalastajien rytmillisesti soiva laulu kantautuu korviini. Menen terassille katsomaan ja näen pikän jonon miehiä vetämässä laulun tahdittamin askelin toistaiseksi vielä näkymättömiä verkkoja ylös. Kestää useita tunteja saada suuret verkot vedestä rannalle. Laulu jatkuu ja jatkuu, välillä huilataan. Kun verkot ovat jo lähellä rantaa saapuu muu kylän väki, vaimot, lapset ja kaikki kynnelle kykenevät auttamaan - ja saavat näin myös osansa saaliista kotiinsa vietäväksi.

Pitkään aikaan en ole tätä laulua kuullut. Muistan, kuinka muutama vuosi sitten verkkojen nosto oli päivittäinen tapahtuma. Ranta täyttyi kylän väestä, kaikille riitti kalaa. Lapset irrottivat pikkusinttejä sinisistä verkoista, naiset keräsivät hieman isommat kalat talteen. Kaikkein arvokkaimmat menivät myyntiin.

Nyt kalastus on harvinaista herkkua. Saaliit ovat vähissä. Ulapalle ankkuroidut suuret troolarit vievät valtaosan meressä jäljellä olevasta saaliista. Eurooppalaiset ja kiinalaiset jättialukset hallitsevat nyt näitä vesiä. EU maat ovat ostaneet suuria kalastuskiintiöitä Länsi Afrikan köyhtyneiltä mailta. Kalaa ei riitä entistä köyhempiin kalastajakyliin. Mutta vielä tänään naapurin pikku Ali saa oman kalansa!

Aamu 3.2.2011

Kun ei minulla ole lämpömittaria, niin on vaikea arvioida tarkkaa lämpötilaa. Ja sen jälkeen, kun kävin Rufisquesta ostamassa lämpimän filtin eivät yötkään ole enää tuntuneet viileiltä. Mutta keittiön pöydälle jättämästäni voista voin päätellä, onko yö ollut viileä vai lämmin. Jos lämmin, niin kuin viime viikolla muutamana yönä, niin sitä on tuskallisen vetelää levittää. Jääkaapissa se taas tulee niin kivikovaksi, että aamulla eivät voimat meinaa riittää veistellä siitä lastuja leivälle. Tänään voi oli sopivat pehmeää, ei kuitenkaan liian, pysyi hyvin koossa.

Minun pahimpia vihollisiani täällä ovat noin 3 mm mittaiset pikkuruiset muurahaiset, jotka tänään olivat iskeneet ikenensä juuri voihin. Eiväthän ne juuri mitään siitä saa irti - ainakaan näkyvää - mutta kun voissa vilistää kymmeniä pieniä otuksia, niin ei tunnu kivalta. Jostain syystä ne ovat täällä mieltyneet rasvaiseen, eivät ollenkaan välitä sokerista. Viime viikolla jouduin pelastamaan kookosmaitopulverin niiden ahneilta hyökkäyksiltä.

 Nyt aurinko jo tullut esiin ja aika laittautua duuniin.

Keskiviikko 2.2.2011

Olipa hyvä henkilökuntapalaveri tänään! Keskusteltiin oikeista ja tärkeistä asioista. Kuten projektin päämäärästä (työmallin kehittäminen) ja sen kannalta välttämättömistä muutoksista ja korjausliikkeistä työtavoissa ja menetelmissä. Mietiskeltiin muutosten vaikeutta niin työntekijöiden kuin nuorten kannalta ja pohdittiin, että kun työtapa on vasta kehittämisasteella, niin väkisin tulee tehtyä joitakin virheliikkeitä. Ja toisinaan näiden "virheiden" korjaaminen voi tuottaa pientä kipua myös asiakkaille. Kuten että on otettu liikaa asiakkaita sisään (16) ja nyt sitten todetaan, että ryhmä taitaa olla liian suuri, jotta se palvelisi nuorten kuntoutumista. Tästä(kin) asiasta tosin oltiin montaa mieltä.

Ensi viikolla on alkamassa työpaja, johon otetan maksimissaan 10 nuorta. Mutta mitä tehdä niille kuudelle, jotka jäävät ulkopuolelle? Miten ryhmä tulisi jakaa ilman, että se tuottaisi epäarvoisuuden tunnetta toisissa? Olisiko ryhmä jaettava "alkeistason" ja "jatkotason" oppilaisiin? Voidaanko asiakkailla "testata" uusia työtapoja vai kuuluuko se suorastaan mallin kehittämisen periaatteisiin? Olisiko tässä vaiheessa siis syytä ennen kaikkea miettiä projektin tavoitteita ja kulkea niitä kohti - jopa asiakastyytyväisyyden kustannuksella? Tällaiset eettiset pohdiskelut ovat erinomaisen tervetulleita ja herättävät työntekijöitä miettimään omia eettisiä valintoja.

Eilen oli mukava ilta, Bator, Cherif ja Jose kylässä. Syötiin erinomainen mustekala-ateria. Ei haitannut vaikka valkkari olikin unohtunut kaupan hyllylle, kastike oli silti erinomainen! Kun en ollut ennen kokannut kokonaista tuoretta mustekalaa, niin piti katsoa resepti netistä. Voi että nykyään on helppoa täälläkin! Suorastaan luksusta!

Ilta Petit Mbaossa 1.2.2011

Aurinko laski enkä saanut siitä yhtään onnistunutta otosta kun kameran säätö oli vahingossa mennyt keinovaloasentoon  ja aurinko ehti laskea ennen kuin keksin ongelman ja siirsin säädön AWBlle. Mutta tuli siitä näinkin ihan kaunis!


Onneksi sain muutaman kuvan lapsista, jotka vaativat tulla kuvatuiksi.

Aina vain kuvaan tätä ihmeellistä valon muuttumista talon terassilta käsin, ei tarvitse liikkua kauas. Nyt jo lähes pimeää, rukoukset kantautuvat taas Grand Mbaon moskeijasta. Sain selville, että rukousaika muuttuu koko ajan auringon sijainnin mukaan. Nyt on yö myös täällä päivää pidempi, ja siksi mm. aamurukous ajoittu myöhempään kuin esimerkiksi lokakuussa, kun viimeksi olin täällä.

Olisin tietysti voinut tarkistaa asian Wikipediasta, mutta ihmisten kanssa juttelu tuo aina hauskoja näkökulmia esiin. Kun ehdotin Tourélle, että laittaisivat rukousajat vuosikalenteriin sen sijaan, että jakavat jokaiselle moskeijassa kävijälle lappuset, jossa kerrotaan rukousaika aina viikoksi eteenpäin, hän hämmästyi kovasti: mutta eihän sitä voi tietää niin pitkälle etukäteen! Joskus en voi olla hämmästelemättä fiksujen koulutettujen ihmisten tapaa tarkastella täällä mm. uskontoon liittyviä asioita. Aivan kuin auringon liikkeet olisivat vähemmän ennustettavia kun niitä tarkastelee ukonnollisesta perspektiivistä käsin!

Kävin ostamassa haravan, lapion ja jättiviidakkoveitsen, joka kuulemma on tosi tehokas oksia karsittaessa. Aion nimittäin laitattaa puutarhan vihdoin kuntoon. Se on ollut rappeutunut niin kauan kuin muistan enkä jaksa enää katsella sitä siinä kunnossa. Pitää sijoittaa vähän omaa rahaa, mutta nautinto tulevasta kukoistavasta puutarhasta tulee varmasti olemaan sen arvoista!

Tänään on päivälliseksi tarjolla mustekalaa, jonka Bator kävi ostamassa kun itse olin töissä. Cherif on tulossa pistäytymään, Jose auttaa puutarhatöissä ja Bator syö varmaan mielellän myös meidän kanssa, joten ainakin neljälle pitää kokata. Ja minä hölmö unohdin ostaa valkkaria tänään kaupasta!

Aamu 1. helmikuuta 2011

Nyt käy kutsu aamurukoukseen vasta kello 6:30 eikä sen jälkeen pysty oikein millään enää nukahtamaan. Sitäpaitsi voisivat laittaa mikit pois kun kutsu on käynyt ja rukoilla sitten ihan vaan keskenään, mutta ei. Joudun kuuntelemaan monotoniset rukouslitaniat aivan loppuun saakka. Hiiala hiiala hoo... - tältä kuulostaa se toisen säkeistön loppu, ja sitä sitten tunnin verran!

Vielä viime syksynä aloittivat aamurukouksen kello 5. Sen jälkeen pystyi hyvin vielä nukahtamaan ja nukkua rauhassa aina 8aan saakka. En vieläkään oikein ymmärrä, mistä tämä aikataulujen vaihtelu johtuu.

Aamuyö ja aamut viileitä. Yöpuku ja pikät kalsarit ei ole yhtään liioteltua. Ja peitto. Kuulostelen aamun sarastusta. Moskeijasta kantautuva rukous, aaltojen tasainen humina, ensimmäinen lintu, laivan sireeni kaukaa ulapalta, yksinäinen auto starttaa pihasta, kukko kiekuu. Pimeää.

Vähitellen yhä useampi lintu yltyy visertämään. Valo voimistuu. Sumu meren yllä. Talo heräilee, kopistelee oviaan. Ibou kastelee pihakukkia alakerrassa. Miehet kerääntyvät rannalle herättelemään lihaksiaan, käyttävät mitä ihmeellisimpiä treenikuvioita tavanomaisen hölkkäilyn ja punnerrusten lisäksi. Kuten kävelevät tai pomppivat kyykyssä takaperin koko biitsin pituudelta.

Ja minä aloitan päivittäisen joogasessioni!

Vuosi 2011 Senegalissa käynnistyy

Paluu Dakariin. Lento sujui yllättävän kevyesti, en ehtinyt edes pitkästyä matkan pituudesta.

Projekti jatkuu nyt toista vuotta. Tällä kertaa matkani päämänä on mm. käydä läpi kirjanpito, neuvotella uusi sopimus RIACin ja Sopi Jikkon välille, käydä Tourén kanssa läpi raportoinnin tekniikkaa ja ylipäätään jutella ihmisten kanssa ja seurata tilannetta läheltä, mitä tapahtuu, mikä toimii ja mikä ei.

Tällä kertaa aikaa kolme viikkoa. Helpottaa vähän kun tietää, että on tarpeeksi aikaa asettua ja seurata tilannetta eikä tarvitse koko ajan juosta minuuttiaikataulun perässä ja saada peräpukamia kun kaikki aikataulut kuitenkin mättää.

Perillä odotti iloinen yllätys: Ibou oli avannut kaupan talomme alakertaan, rannalle loisti valo ja musiikki soi. Ibou, Bator ja Fofana hengailivat kaupan terassilla. Ihana rento fiilis heti alkajaisiksi!