Tänään ei juurikaan tuule. Se tarkoittaa sitä, että pöly lentää vähemmän ja nenä ei ole niin tukossa. Toisaalta päivästä tulee sitäkin kuumempi. Olen jopa joutunut pitämään voita jääkaapissa viime päivinä! Pöly tunkee täällä joka paikkaan. Mitä tahansa menee ostamaan, tyynyjä, tuoleja, kattiloita, niin kaiken peittää muutaman millin pölykerros, joka on pestävä pois ennen kuin ostosta pääsee kunnolla kotona tutkimaan. Juuri nyt tuuli käy pääasiassa idästä tai kaakosta, mikä tarkoittaa joka aamuista pölykerrosta keittiön työpöydällä. Onneksi meri on vieressä.
Eilen kävimme Tourén kanssa tutustumassa Village Pilote -projektiin, josta ystäväni Cherif Ndiaye on puhunut jo vuosia ja jossa hän työskentelee.
Meillä on heiltä paljon oppimista. Myös yhteistyö tietysti kiinnostaa - tekeväthän he töitä juuri sen kohderyhmän kanssa, joka meidän tulisi myös tavoittaa.
He ovat rakentaneet kauniin ja toimivan kuntoutuskeskuksen "erämaan" keskelle, kuin keitaan!

Siellä on kuntoutuksessa parikymmentä nuorta, jotka paitsi rakentavat itse keskusta, tekevät tiilejä, kasvattavat vihanneksia ja hedelmiä, keräävät satoa, kuivaavat sen, kompostoivat jätteensä, myös käyvät koulua ja oppivat sosiaalisia taitoja, joita tarvitsevat palatessaan työelämään. Aivan mahtava paikka!

Teki kyllävähän tiukkaa, kun päivä oli kuuma eikä yöunta juurikaan takana. Olin lauantaina koko päivän Dakarissa. Ensin sabar-tanssitunti Yoffissa, sitten Sandangan markkinoilla keskustassa, Ranskan kulttuurikeskuksessa syömässä ja leffassa ja vielä illalla (yöllä, koska täällä kaikki keikat alkavat vasta puoliltaöin) Just for you -klubilla, jossa esiintyi Meissa Niang Suomesta - monien muiden laulajien lisäksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti