Vierailulla paratiisissa

Viime viikonloppuna kävin tutustumassa N’Demin kyläyhteisön ihmeellisen maagiseen ilmapiiriin. Marabou Sérigne Babacar Mbow on yhteisön hengellinen johtaja ja hänen ranskalainen vaimonsa Sohna Aissa yhteisön ”äiti”, jonka oma äiti aikoinaan oli käynnistämässä kylähanketta.

Yhteisöstä on muodostunut mystisen sufilaisen Baye Fall -lahkon, senegalilaisten ”rastojen", veljeskunta. Heille työnteko on osa rukousta samoin kuin musiikki, jonka avulla he luovat yhteyden Jumalaan. Baye Fallien lisäksi yhteisössä on useita eurooppalaisia, myös kokonaisia perheitä, jotka yleensä toimivat vapaaehtoisina ja antavat oman panoksensa mm. vaatteiden ja sisustustekstiilien suunnittelijoina.

Kylä sijaitsee n. 120 km Dakarista pohjoiseen Sahelin kuivalla aavikolla. Neljäntoista lähikylän yhdessä vuonna 1985 perustama yhdistys käynnistyi naisvoimin, sillä lähes kaikki miehet olivat lähteneet kaupunkeihin töitä etsimään. Kuivana kautena kylissä ei ollut minkäänlaista toimintaa, viljelystä puhumattakaan. Nykyään yhteisö työllistää 365 henkilöä mm. 17 eri työpajassa sekä pienviljelyksillä, jossa viljellään mm. Aloe Veraa. Noin 9000 asukasta hyötyvät nykyään välillisesti tai välittömästi yhteisön olemassaolosta ja toiminnasta.

Hankkeen perimmäisenä ajatuksena on pysäyttää maaltapako parantamalla paikallisia elinolosuhteita kestävän kehityksen ajatusta seuraten: he viljelevät ekologisesti, käyttävät vaihtoehtoisia energialähteitä kuten aurinkoenergiaa ja mm. maapähkinän kuoresta itse valmistamiaan ”pellettejä”, ylläpitävät terveyskeskusta ja koulua, myöntävät mikrolainoja kyläläisille sekä tuottavat laadukkaita käsin värjättyjä ja valmistettuja sisustuskankaita, vaatteita ja leluja, huonekaluja bambusta.

Marabou ja Sohna Aissa ottavat meidät avosylin vastaan. He ovat sydämellisiä, kaikesta kertomastamme kiinnostuneita, kaikelle avoimia. Istahdamme heidän talonsa eteen levitetylle matolle ja eteemme tuodaan välittömästi ruokaa. Heidän kaunis tyttärensä liikkuu hiljaa kuin hengetär, seurustelee kanssamme vaivattomasti, tarjoaa teetä. Ympärillämme juoksentelee onnellisen näköisiä lapsia, kukat kukkivat puutarhassa, riikinkukot esittelevät sulkiaan. Erään katoksen alla on parhaillaan menossa wolofin kielen tunti, toisen alla nuoret puhdistavat hibiskuksen kukkia hiljaa hyräillen. Ympärillä rauha ja hengellisyyden kosketus. Mietin, olemmeko vihdoin tulleet paratiisiin.

Meri nousee

Muutama vuosi sitten kuljin vielä Petit Mbaon kylän keskustasta usein rantaa pitkin, meren raunioittamien talojen editse kohti Plage Gokh’ia, ”omaa” hiekkarantaa, jossa entinen taloni sijaitsi. Matkalla keräsin sinisimpukoita ja vilvoitin työpäivän ja kuumuuden turvottamia jalkojani.

Nyt se on mahdotonta. Meri on kivunnut vielä pystyssä olevien talojen aallonmurtajille saakka, lyö niihin valtavalla voimalla, toisinaan taas hieman vaimeammin, nousu- ja laskuveden rytmiä seuraten. Öisin kun makaan sängyssäni ja tunnen aaltojen voiman kehossani ja talon perustuksissa asti mietin, kauankohan aallonmurtaja mahtaa kestää näitä jatkuvia kumeina räjähtäviä vyöryjä.

Puolitoista viikkoa kulunut saapumisestani. Sää on nyt hiukan viilennyt, viime yönä pärjäsin jopa ilman ilmastointilaitteen huminaa makuuhuoneessani, vain lempeä tuuli tuulettimena. Tosin voita, joka on jo vuosia toiminut täällä lämpömittarinani, joudun pitämään toistaiseksi jääkaapissa. Joten se on taas aamulla vuoltavan kivikovaa ja siksi hiukan hankalasti levittyvää. No, viimeistään helmikuussa sen voi jo jättää yöksi pöydälle...

Eilen häissä Rufisquessa. Fatou kuin nukke, juhlimassa uutta asemaansa, vaikka mies on ollut jo vuosia poissa, Italiassa. Ei kai sillä niin väliä. Mutta miksi nyt, kun hän on kaikki nämä vuodet ollut heidän yhteisen 12 vuotiaan tyttären yksinhuoltajana? Vastausta odotellessani voin vain ihailla senegalilaisten naisten kykyä ottaa tila haltuunsa. Oli sitten kyse sabar-illasta tai maan parlamentin alahuoneen lakisääteisestä 50%:n naiskiintiöstä.