Nyt se on mahdotonta. Meri on kivunnut vielä pystyssä olevien talojen aallonmurtajille saakka, lyö niihin valtavalla voimalla, toisinaan taas hieman vaimeammin, nousu- ja laskuveden rytmiä seuraten. Öisin kun makaan sängyssäni ja tunnen aaltojen voiman kehossani ja talon perustuksissa asti mietin, kauankohan aallonmurtaja mahtaa kestää näitä jatkuvia kumeina räjähtäviä vyöryjä.
Puolitoista viikkoa kulunut saapumisestani. Sää on nyt hiukan viilennyt, viime yönä pärjäsin jopa ilman ilmastointilaitteen huminaa makuuhuoneessani, vain lempeä tuuli tuulettimena. Tosin voita, joka on jo vuosia toiminut täällä lämpömittarinani, joudun pitämään toistaiseksi jääkaapissa. Joten se on taas aamulla vuoltavan kivikovaa ja siksi hiukan hankalasti levittyvää. No, viimeistään helmikuussa sen voi jo jättää yöksi pöydälle...
Eilen häissä Rufisquessa. Fatou kuin nukke, juhlimassa uutta asemaansa, vaikka mies on ollut jo vuosia poissa, Italiassa. Ei kai sillä niin väliä. Mutta miksi nyt, kun hän on kaikki nämä vuodet ollut heidän yhteisen 12 vuotiaan tyttären yksinhuoltajana? Vastausta odotellessani voin vain ihailla senegalilaisten naisten kykyä ottaa tila haltuunsa. Oli sitten kyse sabar-illasta tai maan parlamentin alahuoneen lakisääteisestä 50%:n naiskiintiöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti