Matka kesti reilut neljä tuntia. Parin tunnin kuluttua ja suunnilleen Thiesin kohdalla huomasin ihmeekseni keskellä istuvan naisen levinneen kummasti niin, että minulla oli enää puolikas penkkiä allani. Panin merkille toisenkin omituisuuden: huomasin istuvani kovin hankalassa asennossa koettaen tekeytyä niin pieneksi kuin mahdollista. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Miten tämä nainen oli onnistunut valtaamaan minulta tilaa ilman, että olin sitä itse edes huomannut?
Aloin tosissani havainnoida tätä erilaista tapaamme olla olemassa (minullahan oli siihen runsaasti aikaa). Tulin siihen tulokseen, että täkäläiset osaavat taidon rentoutua ja levitä. Ainakin tämä lady ikään kuin valui hiljalleen joka suuntaan missä vain oli tilaa, ja täytti ruumiillaan vähitellen jokaisen minulta liikenevän millimetrin. Ja minun suomalainen kroppani taas teki kaikkensa tekeytyessään pieneksi ja muita häiritsemättömäksi.
Asialle oli tehtävä jotakin! Päätin kokeilla leviämistä. Suljin silmäni ja keskityin rentouttamaan ruumiini jokaisen solun. Ja, uskokaa tai älkää, mutta vähitellen tilani alkoi kasvaa. Kylkeni ja reiteni painuivat naisen kylkeä ja reittä vasten, olin löysä ja valuva, hengitin syvään. Jonkin ajan kuluttua olin vallannut takaisin istuimeni tönimättä, näennäisesti täysin liikkumatta, itseäni "valuttamalla". Hykertelin tyytyväisenä. Käsitin oivaltaneeni jotain olennaista kaikkien näiden Afrikan eri maissa viettämieni vuosien jälkeen. Ymmärsin, että sulautumalla yhteiseen tilaan ihmisvartaloiden yhdessä muodostamaksi ameebaksi pystyin hallitsemaan omaa tilaani paljon paremmin, kuin yrittämällä epätoivoisesti hallita sekä ruumistani että tilaa ympärilläni.
Tässä siis pieni vinkki teille kaikille Afrikanmatkaajille!



