Olen vaihteeksi taas majoittunut ”vanhaan” asuntooni. Aika
ajoin on hyvä vaihtaa taloa, jotta vuokraisännät (ja vuokrat) pysyisivät
aisoissa. Kummankin talon isännällä tuntuu nimittäin olevan kova paine nostaa
vuokraa, vaikka mikään talon kunnossa ei viittaisi siihen, että merkittäviä
parannuksia olisi tehty. Valinnan vapaus näyttäytyykin täällä sen
konkreettisimmassa (markkina-) taloudellisessa merkityksessään.
Vanha talo tarkoittaa Mbaon kylien, Petit Mbaon ja Grand Mbaon, välissä olevalla
biitsillä sijaitsevaa parhaat päivänsä nähnyttä rakennusta, jossa olen
viettänyt aikaa vuodesta 2005 lähtien, ja siksi siihen myös tietyllä
nostalgisella tavalla kiintynyt.
Parasta talossa on suoraan rannan ylle
levittäytyvä valtava terassi, josta on oivallinen mahdollisuus seurata kylän
tapahtumia, kalastajien paluuta verkoilta, hevosten ja lampaiden kylvetystä
viikonloppuisin, joka aamuista kuntoharjoittelua ja joka iltapäiväistä
futismatsia, sekä muuta enemmän tai vähemmän iloista kanssakäymistä kyläläisten
kesken.
Talossa on myös se etu, että koko yläkerta on omassa
käytössäni, eikä kenelläkään ole sinne asiaa ilman minun myötämielistä
vieraanvaraisuuttani. Siis elleivät he tule omilla avaimillaan, mitä tapahtuu
lähinnä päivisin, ollessani töissä. Ja ainoastaan alakerrassa asuvan Iboun suostumuksella.
No joskus, silloin tällöin, katoaa haarukoita tai muita astioita - mutta
enimmäkseen kuitenkin vain lusikoita.
Mutta muutoin koko Mbaon ympäristö on näiden seitsemän
vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Ei ole enää kahta pientä eristyksissä
elävää kalastajakylää, vaan nyt ollaan jo selvästi Suur-Dakarin portilla. Asuinalueita on rakennettu vimmatusti Route
Nationalille saakka. Jos rantaa myöten oli ennen ainoa kulkuyhteys pikkumbaon ja ison mbaon välillä, niin nyt on tullut
kylät yhdistävä asfalttitie, kaksi uutta bussilinjaa, lukuisia pieniä
myymälöitä ja minimarche’ita.
Niin sanottu kehitys näkyy myös maatumattomien roskien
määrässä. Jos ennen tienvarsien ja Mbaon kahden ”järven” laitoja reunustivat
lähinnä siniset muovipussit, niin nyt sieltä löytyy kaikkea
Kinder-käärepapereista lampunvarjostimiin.

Mutta, kuten monta kertaa aiemmin on muualla jo todettu, keskiluokan vaurastuminen tuo tullessaan myös positiivisia lieveilmiöitä. Paitsi
omaan, myös oman asuinympäristön ulkoasuun ja –näköön on alettu kiinnittää
entistä enemmän huomiota. Uusien asuinrakennusten ulkopuolella on kauniita
istutuksia, talojen edustoja laatoitetaan ja niitä pidetään siisteinä,
esteettisyys saa yhä näkyvämpiä ja mielikuvituksellisempia muotoja. Toivon
mukaan tämä esteettinen ekspansio ulottuisi pian koskemaan myös muuta
elinympäristöä, jota suunnattomat roskavuoret edelleen hallitsevat.