Mbaon esteettinen ekspansio

Olen vaihteeksi taas majoittunut ”vanhaan” asuntooni. Aika ajoin on hyvä vaihtaa taloa, jotta vuokraisännät (ja vuokrat) pysyisivät aisoissa. Kummankin talon isännällä tuntuu nimittäin olevan kova paine nostaa vuokraa, vaikka mikään talon kunnossa ei viittaisi siihen, että merkittäviä parannuksia olisi tehty. Valinnan vapaus näyttäytyykin täällä sen konkreettisimmassa (markkina-) taloudellisessa merkityksessään.

Vanha talo tarkoittaa Mbaon kylien, Petit Mbaon ja Grand Mbaon, välissä olevalla biitsillä sijaitsevaa parhaat päivänsä nähnyttä rakennusta, jossa olen viettänyt aikaa vuodesta 2005 lähtien, ja siksi siihen myös tietyllä nostalgisella tavalla kiintynyt. 

Parasta talossa on suoraan rannan ylle levittäytyvä valtava terassi, josta on oivallinen mahdollisuus seurata kylän tapahtumia, kalastajien paluuta verkoilta, hevosten ja lampaiden kylvetystä viikonloppuisin, joka aamuista kuntoharjoittelua ja joka iltapäiväistä futismatsia, sekä muuta enemmän tai vähemmän iloista kanssakäymistä kyläläisten kesken.

Talossa on myös se etu, että koko yläkerta on omassa käytössäni, eikä kenelläkään ole sinne asiaa ilman minun myötämielistä vieraanvaraisuuttani. Siis elleivät he tule omilla avaimillaan, mitä tapahtuu lähinnä päivisin, ollessani töissä. Ja ainoastaan alakerrassa asuvan Iboun suostumuksella. No joskus, silloin tällöin, katoaa haarukoita tai muita astioita - mutta enimmäkseen kuitenkin vain lusikoita.

Mutta muutoin koko Mbaon ympäristö on näiden seitsemän vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Ei ole enää kahta pientä eristyksissä elävää kalastajakylää, vaan nyt ollaan jo selvästi Suur-Dakarin portilla. Asuinalueita on rakennettu vimmatusti Route Nationalille saakka. Jos rantaa myöten oli ennen ainoa kulkuyhteys pikkumbaon ja ison mbaon välillä, niin nyt on tullut kylät yhdistävä asfalttitie, kaksi uutta bussilinjaa, lukuisia pieniä myymälöitä ja minimarche’ita.

 

Niin sanottu kehitys näkyy myös maatumattomien roskien määrässä. Jos ennen tienvarsien ja Mbaon kahden ”järven” laitoja reunustivat lähinnä siniset muovipussit, niin nyt sieltä löytyy kaikkea Kinder-käärepapereista lampunvarjostimiin.

Petit Mbao täyttyy ”riche dakarois’eista”, rikkaista dakarilaisista, jotka ajelevat maastureillaan pikkumbaon hiekkaisia kujia, rakentavat toinen toistaan mahtavampia taloja, korkeampia muureja ja koreampia teräsportteja.

Pikkuporvarillisuus nostaa päätään myös koiriaan talutusnuorassa ulkoiluttavien asukkaiden muodossa. Toisinaan, lähinnä viikonloppuisin, voi nähdä koko perheen käyskentelevän rannalla pieni fifi pomppimassa jaloissa. Eikä ole enää mikään eriskummallinen näky sekään, että aamulla äidin perässä taapertaa siistiin kouluasuun puettu esikoululainen, joka vetää perässään kokoistansa upouutta muovirekkaa.

Mutta, kuten monta kertaa aiemmin on muualla jo todettu, keskiluokan vaurastuminen tuo tullessaan myös positiivisia lieveilmiöitä. Paitsi omaan, myös oman asuinympäristön ulkoasuun ja –näköön on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Uusien asuinrakennusten ulkopuolella on kauniita istutuksia, talojen edustoja laatoitetaan ja niitä pidetään siisteinä, esteettisyys saa yhä näkyvämpiä ja mielikuvituksellisempia muotoja. Toivon mukaan tämä esteettinen ekspansio ulottuisi pian koskemaan myös muuta elinympäristöä, jota suunnattomat roskavuoret edelleen hallitsevat.