Sopi Jikko

Tanneber

2011-10-25T18:40:00.051+03:00

nePerjantai-iltana Bargnyssa Tanneber-illassa. Minä olin tuon kokenut jo ennenkin, mutta kollegalleni Mia-Marisalle sekä Lauralle, joka on vastikään tullut Senegaliin tekemään produktiota eräässä koulussa, tämä oli ensimmäinen kerta. Kokemus, jota he eivät tule unohtamaan!

Satoja ihmisiä kerääntyneenä yhteen tanssimaan ja kuuntelemaan rummutusta. Oli ystäväni Baye Diallon veljen tyttären kastajaispäivän aatto. Kello tuli 23 kun saavuimme paikalla. Orkesteri vasta lämmitteli. Pian ilmassa kaikuivat sabarin rytmit ja naiset toinen toisensa jälkeen hyppäsivät tanssimaan. Kun yksi oli tehnyt oman yhden minuutin pyrähdyksensä, oli toisen vuoro. Joskus heitä oli kaksikin tanssimassa yhtä aikaa.

Sitten tulivat muut viihdyttäjät, tanssivat koomikot sekä ammattitanssijoiden ryhmät. Sitä ilon määrää on vaikea kuvata. Samoin energiaa, pyörrettä, jota kutsutaan sabariksi. Vasta klo 2 aamuyöstä havahduin, juhlat jatkuivat yhä.

Koska kuvia niin nopeasti liikkuvista ihmishahmoista on ainakin minun kamerakoulutuksellani lähes mahdoton saada onnistumaan, päätin laittaa tilalle videon. Katsokaa ja arvioikaa itse.

Lokakuu Senegalissa

2011-10-16T19:40:00.001+03:00

Paluu Senegaliin kuumimpaan mahdolliseen aikaan. Tuulettimesta on tullut rakkain ystävä jota ilman ei voisi kuvitella viettävänsä päivä - eikä etenkään öitä! Vähitellen tähän kuumuuteen tosin alkaa tottua, ei jaksa enää välittää siitä, että iho ja vaatteet ovat läpimärkiä hiestä. Kosteusprosentti taitaa olla 95% luokkaa.

Tulin jo pari viikkoa sitten, mutta nettiliittymän kanssa on ollut sen verran ongelmia, etten ole oikein päässyt verkkoon koko tänä aikana. Sonatel on osoittautunut todella kehnoksi palveluntarjoajaksi. Siksi sanoin liittymän irti ja vaihdoin mokkulaan, mutta kävikin ilmi, ettei se toimi oikein kunnolla täällä Petit Mbaossa, jossa on kenttäongelmia myös puhelinverkossa. Yhteys on hidas ja katkeilee vähän väliä. Nyt, kun se kerrankin toimii, päätin hieman päästää höyryjä ja valittaa surkeaa elämääni.

Petit Mbaon rannalla samat pelit ja treenit jatkuvat päivästä toiseen. Miehet hyppivät takaperin kyykkysiltään +35 asteen helteessä. Vamistautuvat pian alkavaan, jokailtaiseen futismatsiin. Lapset uivat. Joku pesee hevostaan meressä. Elämä jatkuu yhtä energisenä kuin aina ennenkin.

Juhlia ja tapaamisia

2011-02-12T15:51:00.004+02:00

Toiseksi viimeinen päivä Senegalissa tällä matkalla. Käytän päivän lorvailuun Petit Mbaossa tekemättä mitään tärkeää. Onhan tämä myös viimeisiä päivä lämmössä, vähään aikaan. Tosin lämpöä täällä on vain päivisin, illat ja yöt tosi viileitä. Veikkaan 17-18 astetta, vaikkei mittaria olekaan. Kova tuuli tekee viileydestä entistä kylmemmän.

Tänään rauhallista, suuri osa ihmisistä valmistelevat tulevaa suurta tapahtumaa, profeetta Muhammedin syntymän kunniaksi vietettävää Maoud-juhlaa. Se kuuluu islamin tidianistiseen perinteeseen, jota Marabou Elage Malickin seuraajat kunnioittavat. Kun tulin Senegaliin tammikuun lopulla, oltiin juuri viettämässä mouridismin suurta juhlaa Grande Magalia Touban kaupungissa. Täällä näitä juhlia riittää.

Eilen vielä erinomaisen onnistunut tapaaminen Thiaroyen psykiatrisessa sairaalassa johtavan lääkärin dr. Aida Syllan kanssa. He ovat olleet kovin tyytyväisiä yhteistyöhön ja haluaisivatkin nyt avata tontillaan kuntoutus- vieroitusklinikan. Dr. Sylla on jo puhunut asiasta terveysministeriössä ja toivoo kovasti, että me voisimme olla hankkeessa mukana. Enää puuttuu huumevieroitukseen erikoistunut kumppani...

Myös Diamaguene Sicap Mbaon kaupunginjohtaja Mme Khady Bân tapasin torstaina. Juttelimme Senegalin istuvan presidentin Abdoulaye Waden ja Brasilian entisen presidentin Lulan TV-kinastelusta, joka koski Dakarissa meneillään olevan Maailman sosiaalifoorumin merkitystä. Jälleen naureskeltiin 84-vuotiaan presidentin vanhuudenhöperyyttä ja vaikeutta luopua vallasta. Kaikki siis ennallaan. Mme Bâ pyysi lähettämään paljon terveisiä kaikille tutuilleen Suomeen!

Kaiken kaikkiaan nämä kolme viikkoa olleet todella antoisia. Töitä on tehty ja tuloksia saatu aikaiseksi, mutta olen myös pitänyt huolta omasta hyvinvoinnistani. Eilen vielä viimeinen juhla lähtöni kunniaksi keskuksessamme ja nyt vielä tämä viimeinen tämän matkan blogi. Näkemisiin ensi kerralla!

Lakkoja ja patonkia

2011-02-11T02:05:00.001+02:00

On ainakin kaksi asiaa, jotka senegalilaiset ovat varauksetta omaksuneet ranskalaisilta: lakkoilun ja patongit. Vaikka kumpaisenkin terveysvaikutukset ovat kyseenalaisia, ne ovat täkäläisille lähes elinehto. Tuoreet patongit tulevat kauppoihin kaksi kertaa päivässä, aamuin ja illoin. Rapeat kuoret kätkevät sisäänsä lähinnä ilmavaa hötöä.

Patonkien hinta nousi vuosi sitten - kuten olivat nousseet monien muidenkin elintarvikkeiden jo aiemmin. Mutta patongit olivat eri asia. Niiden vuoksi oltiin valmiita lähes nousemaan kapinaan. Ihmiset olivat järkyttyneitä, olihan patonki heidän jokapäiväinen leipänsä! En ehtinyt tuolloin näkemään, minkälaisille barrikadeille silloin noustiin, sillä palasin Suomeen ennen kuin tuumasta oli ehditty toimeen.

Eräänä aamuna Aruna, joka toimittaa minut autolla töihin ja töistä kotiin, kertoi kuinka kaikki Petit Mbaon ja Grand Mbaon clandeau kuskit (paikallistaksit, joilla pääsee kylistä päätielle) menivät eräänä päivänä lakkoon. Ja huonostihan siinä kävi, kehitystä kun ei voi miesvoimin pysäyttää.

Olemme nimittäin saaneet tänne Mbaoon oman bussilinjan. Bussi numero 44 kulkee nykyään Grand Mbaosta Petit Mbaon kautta Route Nationalia Ngoriin. Kaiken lisäksi matka perille saakka maksaa vain 250 FCFAa, eli tulee halvemmaksi kuin jos ottaisi ensin kyydin clandeaulla Route Nationalin risteykseen ja sieltä Car Rapidella kaupunkiin. Ja kaikin puolin mukavampaa - ainakin jos onnistuu saamaan istumapaikan.

Mutta tietenkään Clandeau kuskit eivät olleet niihin yhtä ihastuneita kuin Mbaon asukkaat, kun heidän asiakkaansa hupenivat upouusiin busseihin. Niin he päättivät mennä lakkoon. Mutta se ei riittänyt, he innostuivat kaatamaan ja polttamaan yhden ohi ajaneen bussin - tietysti tyhjennettyään sen ensin matkustajista. Minkä seurauksena lähes 20 kuskia istui pari kuukautta pidätyssellissä. Sen pituinen oli sen lakon tarina.

Viikonloppu ja Village Pilote

2011-02-07T16:05:00.004+02:00

Tänään ei juurikaan tuule. Se tarkoittaa sitä, että pöly lentää vähemmän ja nenä ei ole niin tukossa. Toisaalta päivästä tulee sitäkin kuumempi. Olen jopa joutunut pitämään voita jääkaapissa viime päivinä! Pöly tunkee täällä joka paikkaan. Mitä tahansa menee ostamaan, tyynyjä, tuoleja, kattiloita, niin kaiken peittää muutaman millin pölykerros, joka on pestävä pois ennen kuin ostosta pääsee kunnolla kotona tutkimaan. Juuri nyt tuuli käy pääasiassa idästä tai kaakosta, mikä tarkoittaa joka aamuista pölykerrosta keittiön työpöydällä. Onneksi meri on vieressä.

Eilen kävimme Tourén kanssa tutustumassa Village Pilote -projektiin, josta ystäväni Cherif Ndiaye on puhunut jo vuosia ja jossa hän työskentelee.

Tämä katulasten yhteiskuntaan integroimishanke on toiminut jo 18 vuoden ajan!
Meillä on heiltä paljon oppimista. Myös yhteistyö tietysti kiinnostaa - tekeväthän he töitä juuri sen kohderyhmän kanssa, joka meidän tulisi myös tavoittaa.

He ovat rakentaneet kauniin ja toimivan kuntoutuskeskuksen "erämaan" keskelle, kuin keitaan!

Siellä on kuntoutuksessa parikymmentä nuorta, jotka paitsi rakentavat itse keskusta, tekevät tiilejä, kasvattavat vihanneksia ja hedelmiä, keräävät satoa, kuivaavat sen, kompostoivat jätteensä, myös käyvät koulua ja oppivat sosiaalisia taitoja, joita tarvitsevat palatessaan työelämään. Aivan mahtava paikka!

Teki kyllävähän tiukkaa, kun päivä oli kuuma eikä yöunta juurikaan takana. Olin lauantaina koko päivän Dakarissa. Ensin sabar-tanssitunti Yoffissa, sitten Sandangan markkinoilla keskustassa, Ranskan kulttuurikeskuksessa syömässä ja leffassa ja vielä illalla (yöllä, koska täällä kaikki keikat alkavat vasta puoliltaöin) Just for you -klubilla, jossa esiintyi Meissa Niang Suomesta - monien muiden laulajien lisäksi.

Mutta nyt olen taas täydessä iskussa 11 tunnin yöunien jälkeen...

Dakar pimeänä 4.2.2011

2011-02-04T22:57:00.001+02:00

Koko Dakar ihan pimeänä! Ei näy mitään muuta kuin mustaa. Olen täältä terassilta tottunut iltaisin katselemaan lahden takaa häämöttäviä Dakarin valoja, kuten kuvassa. Nyt meidän pikku Petit Mbao tuntuu olevan ainoa maanpäällinen kolkka, jonne ovat valot vielä unohtuneet päälle.

Nämä sähkökatkot tulevat yhä useammin ja jatkuvat yhä pidempään. Tällä viikolla ainakin kolmena päivänä sähköt olivat poikki koko päivän. En ymmärrä, miten ihmiset täällä pystyvät työskentelemään!

Mutta tällä alueella missä asun, Petit Mbaossa, Grand Mbaossa ja Sipressissä, katkoksia ei ole juuri koskaan! Mutta kukaan ei oikein osaa kertoa miksi. Erilaisia huhuja kyllä liikku, että tämä olisi mukamas "residential area" tai että Senegalin tärkein tuotantolaitos, öljynjalostamo, sijaitsee samassa sähköverkossa. Sama se, joka tapauksessa on mukavaa, että täällä ainakin toimii myös nettiyhteys koko ajan.

Nyt alakertaan lautafutista pelaamaan. Se on ollut minun ja Batskun (Bator) perjantai-iltojen suurin huvi viime aikoina!

Mbaon kalastajat

2011-02-04T11:13:00.001+02:00

Kalastajien rytmillisesti soiva laulu kantautuu korviini. Menen terassille katsomaan ja näen pikän jonon miehiä vetämässä laulun tahdittamin askelin toistaiseksi vielä näkymättömiä verkkoja ylös. Kestää useita tunteja saada suuret verkot vedestä rannalle. Laulu jatkuu ja jatkuu, välillä huilataan. Kun verkot ovat jo lähellä rantaa saapuu muu kylän väki, vaimot, lapset ja kaikki kynnelle kykenevät auttamaan - ja saavat näin myös osansa saaliista kotiinsa vietäväksi.

Pitkään aikaan en ole tätä laulua kuullut. Muistan, kuinka muutama vuosi sitten verkkojen nosto oli päivittäinen tapahtuma. Ranta täyttyi kylän väestä, kaikille riitti kalaa. Lapset irrottivat pikkusinttejä sinisistä verkoista, naiset keräsivät hieman isommat kalat talteen. Kaikkein arvokkaimmat menivät myyntiin.

Nyt kalastus on harvinaista herkkua. Saaliit ovat vähissä. Ulapalle ankkuroidut suuret troolarit vievät valtaosan meressä jäljellä olevasta saaliista. Eurooppalaiset ja kiinalaiset jättialukset hallitsevat nyt näitä vesiä. EU maat ovat ostaneet suuria kalastuskiintiöitä Länsi Afrikan köyhtyneiltä mailta. Kalaa ei riitä entistä köyhempiin kalastajakyliin. Mutta vielä tänään naapurin pikku Ali saa oman kalansa!

Aamu 3.2.2011

2011-02-03T11:39:00.001+02:00

Kun ei minulla ole lämpömittaria, niin on vaikea arvioida tarkkaa lämpötilaa. Ja sen jälkeen, kun kävin Rufisquesta ostamassa lämpimän filtin eivät yötkään ole enää tuntuneet viileiltä. Mutta keittiön pöydälle jättämästäni voista voin päätellä, onko yö ollut viileä vai lämmin. Jos lämmin, niin kuin viime viikolla muutamana yönä, niin sitä on tuskallisen vetelää levittää. Jääkaapissa se taas tulee niin kivikovaksi, että aamulla eivät voimat meinaa riittää veistellä siitä lastuja leivälle. Tänään voi oli sopivat pehmeää, ei kuitenkaan liian, pysyi hyvin koossa.

Minun pahimpia vihollisiani täällä ovat noin 3 mm mittaiset pikkuruiset muurahaiset, jotka tänään olivat iskeneet ikenensä juuri voihin. Eiväthän ne juuri mitään siitä saa irti - ainakaan näkyvää - mutta kun voissa vilistää kymmeniä pieniä otuksia, niin ei tunnu kivalta. Jostain syystä ne ovat täällä mieltyneet rasvaiseen, eivät ollenkaan välitä sokerista. Viime viikolla jouduin pelastamaan kookosmaitopulverin niiden ahneilta hyökkäyksiltä.

Nyt aurinko jo tullut esiin ja aika laittautua duuniin.

Keskiviikko 2.2.2011

2011-02-02T22:08:00.004+02:00

Olipa hyvä henkilökuntapalaveri tänään! Keskusteltiin oikeista ja tärkeistä asioista. Kuten projektin päämäärästä (työmallin kehittäminen) ja sen kannalta välttämättömistä muutoksista ja korjausliikkeistä työtavoissa ja menetelmissä. Mietiskeltiin muutosten vaikeutta niin työntekijöiden kuin nuorten kannalta ja pohdittiin, että kun työtapa on vasta kehittämisasteella, niin väkisin tulee tehtyä joitakin virheliikkeitä. Ja toisinaan näiden "virheiden" korjaaminen voi tuottaa pientä kipua myös asiakkaille. Kuten että on otettu liikaa asiakkaita sisään (16) ja nyt sitten todetaan, että ryhmä taitaa olla liian suuri, jotta se palvelisi nuorten kuntoutumista. Tästä(kin) asiasta tosin oltiin montaa mieltä.

Ensi viikolla on alkamassa työpaja, johon otetan maksimissaan 10 nuorta. Mutta mitä tehdä niille kuudelle, jotka jäävät ulkopuolelle? Miten ryhmä tulisi jakaa ilman, että se tuottaisi epäarvoisuuden tunnetta toisissa? Olisiko ryhmä jaettava "alkeistason" ja "jatkotason" oppilaisiin? Voidaanko asiakkailla "testata" uusia työtapoja vai kuuluuko se suorastaan mallin kehittämisen periaatteisiin? Olisiko tässä vaiheessa siis syytä ennen kaikkea miettiä projektin tavoitteita ja kulkea niitä kohti - jopa asiakastyytyväisyyden kustannuksella? Tällaiset eettiset pohdiskelut ovat erinomaisen tervetulleita ja herättävät työntekijöitä miettimään omia eettisiä valintoja.

Eilen oli mukava ilta, Bator, Cherif ja Jose kylässä. Syötiin erinomainen mustekala-ateria. Ei haitannut vaikka valkkari olikin unohtunut kaupan hyllylle, kastike oli silti erinomainen! Kun en ollut ennen kokannut kokonaista tuoretta mustekalaa, niin piti katsoa resepti netistä. Voi että nykyään on helppoa täälläkin! Suorastaan luksusta!

Ilta Petit Mbaossa 1.2.2011

2011-02-01T22:10:00.002+02:00

Aurinko laski enkä saanut siitä yhtään onnistunutta otosta kun kameran säätö oli vahingossa mennyt keinovaloasentoon ja aurinko ehti laskea ennen kuin keksin ongelman ja siirsin säädön AWBlle. Mutta tuli siitä näinkin ihan kaunis!

Onneksi sain muutaman kuvan lapsista, jotka vaativat tulla kuvatuiksi.

Aina vain kuvaan tätä ihmeellistä valon muuttumista talon terassilta käsin, ei tarvitse liikkua kauas. Nyt jo lähes pimeää, rukoukset kantautuvat taas Grand Mbaon moskeijasta. Sain selville, että rukousaika muuttuu koko ajan auringon sijainnin mukaan. Nyt on yö myös täällä päivää pidempi, ja siksi mm. aamurukous ajoittu myöhempään kuin esimerkiksi lokakuussa, kun viimeksi olin täällä.

Olisin tietysti voinut tarkistaa asian Wikipediasta, mutta ihmisten kanssa juttelu tuo aina hauskoja näkökulmia esiin. Kun ehdotin Tourélle, että laittaisivat rukousajat vuosikalenteriin sen sijaan, että jakavat jokaiselle moskeijassa kävijälle lappuset, jossa kerrotaan rukousaika aina viikoksi eteenpäin, hän hämmästyi kovasti: mutta eihän sitä voi tietää niin pitkälle etukäteen! Joskus en voi olla hämmästelemättä fiksujen koulutettujen ihmisten tapaa tarkastella täällä mm. uskontoon liittyviä asioita. Aivan kuin auringon liikkeet olisivat vähemmän ennustettavia kun niitä tarkastelee ukonnollisesta perspektiivistä käsin!

Kävin ostamassa haravan, lapion ja jättiviidakkoveitsen, joka kuulemma on tosi tehokas oksia karsittaessa. Aion nimittäin laitattaa puutarhan vihdoin kuntoon. Se on ollut rappeutunut niin kauan kuin muistan enkä jaksa enää katsella sitä siinä kunnossa. Pitää sijoittaa vähän omaa rahaa, mutta nautinto tulevasta kukoistavasta puutarhasta tulee varmasti olemaan sen arvoista!

Tänään on päivälliseksi tarjolla mustekalaa, jonka Bator kävi ostamassa kun itse olin töissä. Cherif on tulossa pistäytymään, Jose auttaa puutarhatöissä ja Bator syö varmaan mielellän myös meidän kanssa, joten ainakin neljälle pitää kokata. Ja minä hölmö unohdin ostaa valkkaria tänään kaupasta!

Aamu 1. helmikuuta 2011

2011-02-01T10:07:00.002+02:00

Nyt käy kutsu aamurukoukseen vasta kello 6:30 eikä sen jälkeen pysty oikein millään enää nukahtamaan. Sitäpaitsi voisivat laittaa mikit pois kun kutsu on käynyt ja rukoilla sitten ihan vaan keskenään, mutta ei. Joudun kuuntelemaan monotoniset rukouslitaniat aivan loppuun saakka. Hiiala hiiala hoo... - tältä kuulostaa se toisen säkeistön loppu, ja sitä sitten tunnin verran!

Vielä viime syksynä aloittivat aamurukouksen kello 5. Sen jälkeen pystyi hyvin vielä nukahtamaan ja nukkua rauhassa aina 8aan saakka. En vieläkään oikein ymmärrä, mistä tämä aikataulujen vaihtelu johtuu.

Aamuyö ja aamut viileitä. Yöpuku ja pikät kalsarit ei ole yhtään liioteltua. Ja peitto. Kuulostelen aamun sarastusta. Moskeijasta kantautuva rukous, aaltojen tasainen humina, ensimmäinen lintu, laivan sireeni kaukaa ulapalta, yksinäinen auto starttaa pihasta, kukko kiekuu. Pimeää.

Vähitellen yhä useampi lintu yltyy visertämään. Valo voimistuu. Sumu meren yllä. Talo heräilee, kopistelee oviaan. Ibou kastelee pihakukkia alakerrassa. Miehet kerääntyvät rannalle herättelemään lihaksiaan, käyttävät mitä ihmeellisimpiä treenikuvioita tavanomaisen hölkkäilyn ja punnerrusten lisäksi. Kuten kävelevät tai pomppivat kyykyssä takaperin koko biitsin pituudelta.

Ja minä aloitan päivittäisen joogasessioni!

Vuosi 2011 Senegalissa käynnistyy

2011-01-30T16:12:00.003+02:00

Paluu Dakariin. Lento sujui yllättävän kevyesti, en ehtinyt edes pitkästyä matkan pituudesta.

Projekti jatkuu nyt toista vuotta. Tällä kertaa matkani päämänä on mm. käydä läpi kirjanpito, neuvotella uusi sopimus RIACin ja Sopi Jikkon välille, käydä Tourén kanssa läpi raportoinnin tekniikkaa ja ylipäätään jutella ihmisten kanssa ja seurata tilannetta läheltä, mitä tapahtuu, mikä toimii ja mikä ei.

Tällä kertaa aikaa kolme viikkoa. Helpottaa vähän kun tietää, että on tarpeeksi aikaa asettua ja seurata tilannetta eikä tarvitse koko ajan juosta minuuttiaikataulun perässä ja saada peräpukamia kun kaikki aikataulut kuitenkin mättää.

Perillä odotti iloinen yllätys: Ibou oli avannut kaupan talomme alakertaan, rannalle loisti valo ja musiikki soi. Ibou, Bator ja Fofana hengailivat kaupan terassilla. Ihana rento fiilis heti alkajaisiksi!

Lac Rose 30.10.2010

2011-01-30T04:14:00.001+02:00

Lac Rose tuli juuri sopivasti työviikon päätteeksi. Ystäväni Cherif, joka työskentelee katulasten kuntoutuskodissa Lac Rosella vei meidät ystäviensä campemangiin vierailulle. Hyvä kun menimme, ihana rentouttava päivä poissa Dakarin ja Rufisquen pölyistä.

Ja eikun ratsastamaan! Voiko mikään olla mahtavampaa kuin laukata loputonta autiota rantaviivaa veden pärskeiden säihkyessä auringon valossa!

Toubab Dialao 23.-24.10.2010 biitsiltä biitsille

2011-01-30T02:53:00.004+02:00

Kokoamme kamppeemme ja kävelemme talosta suoraan veneeseen, jota täällä kutsutaan pirogueksi. Kipparina on Babacar, kalastaja Petit Mbaosta. Matka piroguella on suunnattoman paljon miellyttävämpi kokemus kuin hiekkaisella ja pakokaasujen täyttämällä tiellä ajaminen. Sitäpaitsi Toubab Dialaon kylä ei ole kuin noin 1,5 tunnin venematkan päässä Petit Mbaosta.

Rantauduttuamme näemme ensimmäiseksi kylän koirat, jotka ovat kaikki kerääntyneet vesirajaan vilvoittelemaan.

Toubab Dialaon kylä kohoaa rinteelle ja sitä ympäröi molemmin puolin biitsit, joista toinen on kyläranta kalastajaveneineen.

Käsityökojuja kyläraitilla, muutama hassu ravintola rannassa ja jokunen kylässä, avuliaita opastajia liiankin kanssa. Mutta niin niin kaunista!

Kylä uinuu hiljaisessa rauhassa kaukana liikenteen melusta ja turhasta häslingistä.

Petit Mbao 12.1.2010, päiväkirjastani

2011-01-17T16:31:00.000+02:00

Tulin kaksi päivää sitten Senegaliin. Hankkeen rahoituspäätös saatiin joulun alla. Vähintään kolme vuotta edessä ja tavoitteena työmallin kehittäminen Senegalin tarpeisiin. Nyt pitäisi valita ja palkata henkilökunta hankkeeseen. Siksi olen täällä nyt.

Muutama ensimmäinen päivä menee siihen, että omaksuu uuden rytmin. Että sisäinen levottomuus väistyy ja aika saa uuden muodon. Vähitellen, ndank ndank, maailma alkaa jälleen avautumaan ympärilläni ja minä liityn osaksi ikuista jalkapallo-ottelua, meren aaltoja, lasten ääniä, värejä, bubuja ja illan laskevaa aurinkoa.

Ihanaa olla yksin tässä talossa meren äärellä. Työpäivä ja sitä seuraava rauha. Kokoan voimiani, nautin hiukan auringosta. Mutta ennen kaikkea saan olla tyytyväinen siihen, että voin jättää projektin hyviin käsiin! Olen tyytyväinen siihen, mitä olemme Tourén kanssa saavuttaneet. Ennen kaikkea yhteisymmärryksen. Kaikki tuntuvat tyytyväisiltä tekemiimme ratkaisuihin.Ymmärtävät, että kaikki pääsevät osallisiksi yhteisestä tulevaisuudesta, yhteisestä hyvästä.

Kello on vasta 17 ja olen jo syönyt, hoitanut talon vuokran, ottanut hiukan aurinkoa, jutellut kyläläisten kanssa. Edessä kahvikuppi, aurinko edelleen kuuma, jalkapallo-ottelu päässyt vauhtiin. Väsymys kuin pois pyyhitty!

Casamance 22.-26.4.2009 (päiväkirjastani)

2010-09-01T23:20:00.000+03:00

Keskiviikkoaamuna vielä töissä ja sitten lähtö kohti etelää. Taksikyydillä Mburiin, joka on Thièsin maakuntaan kuuluva kaupunki Petite Côtessa noin 80 km Dakarista etelään, ja sieltä sept placella Gambian rajalle. Matka kesti yhteensä viisi tuntia – siis aika sujuvasti. Rajanylitys ja taksilla lautalle.

Illansuussa olimme Banjulissa, sieltä otimme taksin Serekundaan ja Fajara biitsille. Ihme kun vielä muistin paikan vuodelta 2006 ja vielä suurempi ihme, että löysin juuri sen hotellin, jota etsin.

Olimme matkapölyn peitossa ja vettä ei tullut. Kello oli yksi yöllä. Siispä suuntasin rannalle ja kahlasin veteen yön pimeydessä. Ranta oli tyhjä, meri lämmin ja syleilevä. Peseydyin yön pimeydessä. Tunsin hienoista pehmeätä onnea. Palasin huoneeseemme virkistyneenä, puhtaana.

Seuraavan päivän päätteeksi suuntaamme kohti Casamancea. Taksi alle ja matka sujuu joutuisasti kunnes tie huononee rajan lähestyessä ja matkanteko hidastuu. Pääsemme rajan yli, otamme sept placen. Ahdasta, hidasta, jatkuvia pysähdyksiä matkalla, kuljettaja toimittaa muitakin asioita kuin matkustajien kyyditystä.

Vihdoin noin klo kahdeksan aikaan illalla olemme Ziguenchorissa. Majoitumme ihanaan hotelli Flamboyantiin, joka sijaitsee aivan keskustassa.
Casamance on niin kaunis, niin vehreä - Senegalin puutarha. Ihmiset rentoja, rauhallisia. Tempo aivan toinen kuin pohjoisen kaupungeissa.

Perjantaiaamu alkoi kahdella tapaamisella. Ensin epäröiden, mitä tästä tulee, menin odottamaan doctor Syn vastaanottoa. Medicale regional de Zuigenchor. Medecin chef de la region doctor Sy. En edes tiennyt, miksi oikein olin juuri siellä, mutta Touré oli kertonut, että tämä kaveri vastasi jostakin Kenia-projektista. Päätin vain mahdollisimman tehokkaasti esitellä meidän projektiamme ja katsoa, mitä reaktioita siitä seuraisi.

Yllättäen doctor Sy vaikutti kovin kiinnostuneelta. Hän kuunteli esittelyäni ja ehdotti miltei välittömästi tapaamista naapuritalossa ja niin minua vietiin saman tien. Kävi ilmi, että vastapäisessä rakennuksessa toimi oikeusministeriön alainen opetus- ja sosiaalivirasto, jossa myös paikallinen A.E.M.O. (?) sijaitsi. Minut esiteltiin paikan pomolle Moussa Dramélle, joka kuunteli keskittyneesti asiaani. Pian paikalle saapui myös erityisopettaja. He kertoivat, että heillä oli käynnistymässä käytöshäiriöisten lasten kanssa toteutettava projekti, mutta, mikäli oikein ymmärsin, se ei syystä tai toisesta ollut vielä päässyt vauhtiin.

Kun he kuulivat, että meidän projektimme on jo käynnistynyt ja että psykiatrinen sairaala lähettää meille asiakkaita ja – ennen kaikkea – että Suomen ulkoministeriö tukee hanketta, niin jopas alkoi tapahtua. Alkoi aikamoinen säpinä. Johtaja esitteli tilastoja, otti yhteystietomme ylös, sanoi soittavansa Tourélle heti maanantaina (kuten tekikin) ja oli niin leppoisaa miestä kuin voi olla. Saattoi minut sitten portille kello kahden aikaan iltapäivällä. Tunsin, ettei olisi välittänyt päästää minua niin pikaisesti lähtemään.

Ensimmäistä kertaa tunsin saavuttaneeni tässä maassa jotain aivan yksikseni. Ei Antonian tai Tourén kylkiäisenä. Erävoitto. Sain vajavaisella ranskan kielelläni paikalliset tärkeät henkilöt kiinnostumaan pikkuruisesta hankkeestamme!

Tapaamisia

2010-09-01T21:25:00.001+03:00

Paljon tapaamisia. Psykiatrisen sairaalan johtajatar otti meidät avosylin vastaan. Kertoi huumeongelman olevan todella vakava. Ottavat vastaan koko perheen ja siellä heidän nuorisoterapeutit ja psykiatrit tekevät töitä koko perheen tukemiseksi (jotain, mikä jälleen sai minut sanattomaksi, jotain, mikä meiltä puuttuu täysin). Mutta kun perhe lähtee kotiin ei heillä ole ketään tukemassa ja ohjaamassa arkielämässä. Juuri tässä kohtaa me astumme kuvaan mukaan.

Tapasimme myös uudemman kerran Pikinen alueen syyttäjän, jonka ohjauksessa Diamaguene Sicap Mbaon Oikeustalo toimii. Kävimme myös oikeusministeriössä tapaamassa ministeriä, joka vastaa Senegalin kaikista Oikeustaloista ja niiden toiminnasta. Kehuin järjestelmää erinomaiseksi ja sanoin sen olevan sellainen malli, josta meidänkin tulisi ottaa oppia. Herra oli kovin imarreltu, mutta kyllä se on kaikki totta mitä sanoin.

Eräänä aamuna kun kävelimme Petit Mbaon kyläraittia keskustaan ottaaksemme clandeaun tuli takaamme mies hevosineen. Hyppäsimme kyytiin kärryille ja pääsimme näppärästi perille. Matka jatkui clandeaulla Route Nationalin risteykseen ja sieltä Car Rapidilla Sicap Mbaoon. Eksoottista matkantekoa ja hyvä mieli.

Ihmiset tulevat vähitellen tutuiksi. Chez Marie, josta ostamme iltapäiväoluemme. Marie ja hänen miehensä Bernard jo kuin ystäviäni. Saher, Sherif ja muut.

Île de Ngor 19.4.2009

2010-09-01T21:08:00.004+03:00

Sunnuntaiaamuna lähdimme Ngorin saarelle. Jätimme tavaramme Antonian tutun, Ben Moussan talolle. Ihana päivä. Kävelyä, rannalla loikoilua, aurinkoa, ruokaa rantaravintolassa, Ben Moussan huolehtivaa seuraa.

Torstai 16.4.2009 (päiväkirjasta)

2010-08-31T00:25:00.002+03:00

Aloitin henkilökunnan perehdytyksen huumetyöhön. Esittelin aluksi meidän yhdistyksen toimintaa ja sitten kerroin huumetaloudesta globaalista näkökulmasta käsin. Tämän jälkeen tarkastelimme eri päihteitä ja niiden vaikutuksia. Koetin keskittyä erityisesti niihin huumeisiin, joita tietämäni mukaan löytyy Senegalista.

Perjantai oli Hannan päivä kouluttaa RIAClaisia. Hän puhui promoista, esitteli mainoselokuvia ja tietoiskuja ja kertoi, mikä tekee hyvästä tietoiskusta katsojiin vetoavan. Porukka oli tosi innostunutta. Mainokset oli hyvin valittu ja Hanna sai kovasti kiitosta osakseen. Samalla kävi selväksi, mikä toimii esimerkiksi huumetiedotuksessa kun sellaista aineistoa on tarve koota esitystä varten.

Lauantain koko päivän vedettiin Antonian kanssa toiminnallista koulutusta. Ensin käytiin läpi torstain teemoja, oliko jotain jäänyt epäselväksi, ja kuultiin nuorten omia kokemuksista.

Sitten nousimme ylös terassille, jakauduimme ryhmiin ja teimme yhteistoiminta- ja luottamusharjoitteita koko loppupäivän. Päivä oli aivan ihanan rentouttava ja meillä kaikilla oli niiiiin mukavaa...

Senegal 14.4.-29.4.2009 (päiväkirjasta)

2010-08-30T23:24:00.002+03:00

Tänään astuin sisään meidän uuteen ”Centeriin” ja olin mykistynyt. En ainoastaan kauniista ja käytännöllisestä sisustuksesta, mutta myös valtavasta energia-määrästä, joka vastaani tulvahti heti ovella. Alakertaan oli rakennettu ehkä hienoin Senegalissa näkemäni cyber, jossa lähikoulun nuoria netissä. Toimistohuoneemme oli pelkistetyn tyylikäs (olin odottanut jotain järkyttävän mahtipontista tyylittömyyttä!). Vieressä oli ryhmähuone. Yläkerran terassilla nuoret RIACilaiset vetivät harjoitusta uusille asiakkaille.

Olin lentää pyllylleni kun sain tietää, että vain kuukausi lähtöni jälkeen, siis siitä hetkestä, kun tilaa vielä kunnostettiin, maalattiin ja kontti purettiin, oltiin jo aloitettu asiakastyö! Yhteistyö oli käynnistetty psykiatrisen sairaalan kanssa vajaassa kuukaudessa! Ja se uskomaton energia, läheisyys ja intensiteetti, millä RIACin nuoret tekivät työtä heille ennestään tuntemattomien ihmisten (osittain hyvinkin sekopäisten) kanssa oli jotain aivan käsittämätöntä.

Kysyin itseltäni moneen kertaan mihin meitä Suomessa niin pitkään koulutetaan, kun täällä he ikään kuin itsestään tekevät kaiken niin kuin pitääkin ja usein vielä paremmin ja luontevammin. Me yritämme kouluttaa päihdetyön ammattilaisia Suomessa samaan lähestymistapaan jota nämä ihmiset täällä toteuttavat jo lähtökohtaisesti kuin itsestään!

Rufisque 4.3.2008

2010-08-30T22:45:00.000+03:00

Yhä enemmän hämmennyn täkäläisten asioiden toimivuudesta. Naisvankila Rufisquessa näytti lähes inhimilliseltä. Tosin en käynyt selleissä, mutta vankilan naisjohtaja oli mukava, fiksu ihminen. Naiset lähes kaikki tuomittuna huumeiden salakuljetuksesta. Eivät kuulemma ole itse käyttäjiä. Mielessäni heräsi ajatus, että voisimme tehdä työtä myös näiden naisten keskuudessa, tulevathan he köyhistä oloista ja salakuljetus usein ainoa keino ansaita elatuksensa. Helppoja saaliita roistoille. Hehän ovat selviä huumekaupan uhreja. Jos he saisivat peruskoulutusta ammattiin heillä olisi ainakin mahdollisuus valintaan. He voisivat olla meidän toinen kohderyhmämme varsinaisten käyttäjien lisäksi.

Johtajatar näytti suopealta ajatukselle. Hän kertoi, että neljä vartijaa on koulutettu käsityöohjaajiksi ja että naisille opetetaan tekstiilityötä, ryijyjen tekemistä, kudontaa. Nyt ompelukoneet ovat kuitenkin rikki ja resurssit vähissä..

Siinä aulassa odotellessamme naisvartijat naureskelivat rennosti keskenään, yksi osti sandaalit sisään tulleelta myyjältä. He olivat kauniita univormuissaan, baskereissaan. Rufisque näyttäytyi ensimmäistä kertaa viehättävänä, rauhallisena pikkukaupunkina.

Kuljin sen katuja, suurta, joka suuntaan levittäytyvää pikkukauppojen sokkeloa, toria, joka sulkeutuu sisäänpäin ja avautuu ulospäin ja jonka rajoja ei voi kunnolla määritellä, vain tuntea. Ostin sandaalit, kaksi tyynyä, kolme juomalasia. Kuljin tyynyt kainalossa nettikahvilaan, jota kukaan Suomesta vasta tullut ei tunnistaisi nettikahvilaksi. Kaikki kuitenkin toimii täydellisesti. Kuten myös julkinen liikenne, jota ei ensi näkemältä uskoisi niin järjestäytyneeksi kuin mitä se todellisuudessa on.

Täyttä työtä 17.2. -3.3.2009

2010-08-30T20:56:00.005+03:00

Touré tehnyt paljon töitä hankkeen eteen. Tilat katsottu, tili avattu, sosiaalityöntekijä löydetty ja minun tuloani muutenkin valmisteltu. Maison de Justicessa kaikki ennallaan, ihmiset paikalla, Ibu, Omar ja koko RIAC ryhmä. Kuin kotiin tulisi.

Kävimme läpi budjettia, käänsimme sen ranskaksi, jotta Touré ymmärtäisi paremmin meidän logiikkaamme, siis miksi haluan mitäkin kulukohtaa seurata jne. Budjetin seikkaperäinen läpikäyminen oli välttämätöntä myös siksi, että Touré sen pohjalta pystyisi ylläpitämään kirjanpitoa niin, että se vastaisi meidän tarpeitamme ja voisimme paremmin ymmärtää budjettiseurantaa puolin ja toisin. Ja jälleen kerran meidän yhteistyömme sujui loistavasti. Touré ymmärtää minua puolesta sanasta ja lukee ajatuksiani, minkä jälkeen hän pukee ne sanoiksi ja tarkistaa, onko ymmärtänyt oikein. Ja sen jälkeen vielä hiomme ajatusta kunnes ei ole epäilystäkään siitä, että olemme täydellisessä yhteisymmärryksen tilassa.

Kun Ronna oli tullut, teimme tiedotussuunnitelman. Keitä meidän olisi tavattava tämän vierailumme aikana, keitä voivat tavata meidän poissa ollessa, mitä pitää tehdä ennen huhtikuuta kun palaamme kouluttamaan. Sovimme, mitä tahoja meidän tulisi ottaa koulutukseen mukaan, keille riittää vain muutaman päivän perehdytys ja keiden on oltava läsnä koko koulutuksen keston ajan.

Sovimme myös, että pidämme tiedotustilaisuuden, keitä sinne kutsumme ja sovimme myös paikat, missä mikäkin tilaisuus pidetään: Tiedotustilaisuus Maison de Justicen isossa salissa, koulutus meidän uusissa tiloissa jne. Hannasta oli paljon iloa PR-suunnitelmaa tehtäessä.

Senegal 17.2. -3.3.2009

2010-08-30T20:02:00.008+03:00

Saimme rahat projektin esivalmisteluun aluksi yhdeksi vuodeksi. Ministeriössä haluttiin katsoa miten saamme kasaan yhteistyökuvion ja paikalliset osapuolet sitoutumaan hankkeen toteutukseen. Olivat epäileväisiä yhdistyksemme kyvystä tehdä kehitysyhteistyötä kun ei meillä ole siitä aiempaa kokemusta.

Eivät tunne minua. Eivät voi tietää, että onnistun aina siinä, mihin tosissani ryhdyn. Ja tässä hankkeessa jos missä olen tosissani. Tämä on minun tulevaisuuteni, elämäni, mahdollisuuteni muuttaa kerralla koko olemiseni muoto, luoda tyhjästä uutta – siis juuri sitä, mikä on ominta aluettani, missä olen parhaimmillani.

Jo nyt olemme allekirjoittaneet pöytäkirjan OHT:n, Maison de Justicen koordinointikomitean ja oikeusministeriön edustajan kesken toiminnan käynnistämisestä. Tavoitteenamme on käynnistää toiminta vielä tämän vuoden aikana, aloittaa yhteistyö vankiloiden ja psykiatrisen sairaalan kanssa, saada kokoon ryhmä nuoria ja käynnistää work shopit yhteistyössä RIACin kanssa.

Päiväkirjastani 2.3.2008

2010-08-28T00:32:00.015+03:00

Siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran vuonna 1995 saavuin Afrikan mantereelle olen tiennyt, että tulen palaamaan. Ensimmäisen matkani kohde oli Sambia, vierailu Lusakassa työskentelevän ystäväni luona. Sen matkan jälkeen olen palannut Afrikkaan yhä uudestaan, matkustellut eri maissa, saapunut eri syistä. Koko ajan olen tiennyt, että eräänä päivänä löydän paikkani Afrikan mantereen jostakin kolkasta. En vain tiennyt mistä. Olen odottanut merkkiä, oikeata hetkeä.

Kun vihdoin ensimmäistä kertaa vuonna 2005 saavuin Senegaliin tunsin, että tämä olisi se maa, johon voisin asettua. Palasin vuoden 2006 lopussa. Olin uuvuksissa työpaineiden takia, ajan perässä ryntäilemiseen. Halusin ajan pysähtyvän. Tiesin sen olevan mahdollista vain Afrikassa, jossa aika muuttaa muotoaan. Se ikään kuin lakkaa olemasta. Ja toisaalta sitä riittää juuri siihen, mihin sitä tarvitsee. Se ikään kuin syntyy toiminnasta ja pysähtyy liikkeen loputtua, jää odottamaan. Se ei ohjaa ihmistä, vaan ihminen toiminnallaan ohjaa aikaa.

Päiväkirjastani 2.3.2008

2010-08-28T00:23:00.008+03:00

Vatsaani kouristaa, sydämeni on pakahtumaisillaan onnesta. Lapset leikkivät ranta-aallokossa, heitä hieman vanhemmat pelaamassa jalkapalloa hiekkarannalla. Ihmisten, tuulen, lintujen ja meren äänet tulvivat sisään avoimista terassinovista. Saharan hiekoilta puhaltavan Harmattan-tuulen mukanaan kuljettama usva leijuu ilmassa, haalistaa värit, pehmentää horisontin sameaksi, muuttaa auringon hiukan lempeämmäksi. Kalastajat pitävät vapaapäivää. On sunnuntai ja keskipäivä Petit Mbaon kylässä, Dakarissa, Senegalissa.